perjantai 4. tammikuuta 2019

Aikakone - Tähtikaaren Taa (1995)


90-luvulla eurodance oli ympäri maailman yksi suurimmista ja menestyneimmistä genreistä. Maailmalta puski Suomeenkin todella hyvin myyvää listakauraa niin Saksasta, Itävallasta, Italiasta kuin Ruotsistakin. Eurodancen kulta-aikaan vuonna 1995 suomalaisen eurohumpan julkaiseminen oli kuitenkin vähäistä. Yrittäjiä toki oli, mutta laihoin tuloksin. Ainostaan CatCat, Taikapeili ja Hausmylly olivat nousseet isoiksi nimiksi Suomessa, mutta mikään näista ei edustanut puhdasta eurodancea sanan varsinaisessa merkityksessä. Vuonna 1995 Suomessa kuitenkin liikuttiin suurissa vesissä. Nimittäin tuona vuonna meillä jättimenestykseen nousi kaksi yhtyettä. Aikakone ja Movetron. Nämä kaksi yhtyettä olivat suomidancen airut ja jättivät muut yrittäjät kauas taakseen. Molempien yhtyeiden debyyttialbumit ovat legendaarisia, ja kiistaton osa suomalaista pop-historiaa. Sitä ei kukaan voi kiistää.



Aikakone aloitti alunperin triona, mutta levy-yhtiölle ei kelvannut pelkästään Veran laulutaidot, ja pääasiallisen lauluntekijän Maki Kolehmaisen löydettyä päävokalistiksi Sani Aartelan, homma alkoi rullata. Nelikko julkaisi debyyttisinkkunsa keväällä -95 ja sai heti hitin. "Tähtikaaren taa"-sinkku nousi radiolistan sijalle 6 ja ylsi myös myyntilistan sijalle 10. Onnistumisen jälkeen julkaistiin kesäksi uusi single "Taas saan lentää", joka oli reipasta suomidancea. Sen kuulija saa nauttia persoonallisesta Sanin ulosannista, joka oli suuri osa Aikakoneen menestyksen saloista. Single ei mennyt aivan yhtä hienosti läpi kuin ensijulkaisu. Kuitenkin sinkkulistan sija 15 irtosi. Loppukesästä kolmas sinkku, "Alla vaahterapuun", oli Aikakoneen lopullinen läpimurto. Se rynni Rumba Top-50- ja radiolistan ykköseksi ja oli kiistatta vuoden suurimpia hittejä. Kappaleeseen kuvattiin myös hulvattoman hauska ja värikäs musiikkivideo, jota esitettiin mm. Lista Top-40:ssä ja Jyrki-ohjelmassa. 



"Vaahterapuuta" suuremmaksi hitiksi nousi syyskuussa julkaistulta täyspitkältä albumilta kuitenkin Aikakoneen kenties tunnetuin kappale, "Odota". Se ei noussut edellisen sinkun tavoin radiolistan ykköseksi, mutta ylsi sijalle 5, ja raikasi diskoissa ja klubeilla ympäri maan. "Tähtikaaren taa"-albumi myi nopeasti kultaa ja viimein tammikuussa -96 ylsi viikoksi maamme myydyimmäksi albumiksi. Tätä ennen se oli ollut Top-10:ssä kuukausitolkulla. 
Helmikuussa -96 albumilta julkaistiin vielä viides singlejulkaisu, "Matkustanut oon", jossa vokaalivastuun ottaa ryhmän miesjäsen AlexAlex on ollut aina kuulijoita jakava ääni. Todella persoonallinen laulaja varmastikin, näin voidaan sanoa. Ehkä hieman korkea ulosanti ei miellytä aivan kaikkia kuulijoita. Hitti kappale kuitenkin oli ja radiolistalla kuudes.



Aikakoneen albumi on "Introa" ja "Outroa" myöten täyttä asiaa. Ainoastaan yksi kappale raastaa hermoja ja on jäänyt yhtyeen diskografiassa hieman hylkiöksi. Alexin esittämä balladi "Pikkulintu" on varmasti ollut paperilla kaunis ajatus, mutta levyllä nolostuttava ja hieman tekotaiteellinen esitys.
Mutta väliäkö tuolla, koska muu levy on kovinta suomalaista dancea kuin olla ja voi. Legendaaristen sinkkujen seuraksi levyltä löytyy mm. "Rakkauslaulu", joka saa kuulijan takuuvarmalle hyvälle tuulelle. Se on tanssittanut limudiskoissa nuorisoa aikoinana kovastikin. Biisissä on käytetty hienoja kiertoefektejä, jotka antavat sille enemmän persoonaa kuin perusdancekappaleelle. Kertosäe on vastustamattoman suloinen. Tällaisia tekstejä saisi olla Aikakoneen diskografiassa enemmänkin. 

Levyn suurin timantti on kuitenkin sen kymmenes raita "Enemmän". Se on aikakoneen paras kappale ja toivottavaa olisi, että se löydettäisiin uudestaan esille. Monissa ysäriohjelmissa harmillisesti keskitytään aina Aikakoneen osalta kahteen tai kolmeen suurimpaan hittiin, vaikka tällainenkin leka olisi tarjolla. Kappaleessa on kaikki elementit kohdallaan. Tarttuva sävellys, loistavat sanat ja saumaton tuotanto. Kappaleen nopea pianomelodia suorastaan rokkaa. Viimeistään tämä kappale näytti sen, että Maki Kolehmaisesta tulisi suomalaisen pop-musiikin johtohahmoja ja popin kummisetä.



"Taas saan lentää" ja "Tähtikaaren taa" -kappaleista kuullaan myös levyn lopussa ajan henkeen sopivasti erityyliset remiksit. Harmillisesti "Odota"-singlen loistavaa Captain Remixiä ei sisällytetty albumiin, vaikka se julkaistiin samaan aikaan kuin täyspitkä albumi, eli syyskuussa 1995.

Aikakone oli kaikilla mahdollisilla tavoilla oikeaan aikaan liikkellä. 90-luvun laman kourissa kärvistellyt Suomi halusi kuunneltavaksi helppoa ja iloista musiikkia. Ja juuri sitä Aikakone tarjosi heille. Lähin vertailukohde on varmastikin suosion puolesta 80-luvulla teinejä villinnyt Dingo. Molempien yhtyeiden aikaansaama hysteria oli melkolailla samaa luokkaa.
"Tähtikaaren taa"-levy myi vuoden 1996 loppuun mennessä triplaplatinaa (120,000 kpl), mutta on kelvannut kansalle senkin jälkeen. 
Nykyään kokonaismyynti alkaa lähennellä 135 000 kappaletta.

Levyä voi kuunnella alla olevan Spotify-linkin kautta.

Aikakone : Tähtikaaren Taa (1995)

Lähteet
Suosikki
IFPI
Wikipedia
Sisältää hitin - Timo Pennanen
Listablogi

1 kommentti:

  1. Itseasiassa Odota (Captain Mix) löytyy tästä, jotta voi verrata albumiversioon: https://www.youtube.com/watch?v=QERk6cORyq0

    VastaaPoista