90-luvulla eurodancebuumin jyllätessä maailmalla, Suomestakin nousi muutama menestynyt artisti ja yhtye myynti- ja radiolistoille. Kaksi oli kuitenkin ylitse muiden. Aikakoneen hallitessa suveneerisesti genreä, sen kovimmaksi vastukseksi nousi toiseksi menestyneintä dancea tehnyt Movetron-niminen trio.
Aikakone ja Movetron tekivät melko samantyylistä musiikkia ainakin ensimmäisillä albumeillaan. Myöhemmin Aikakoneen seikkailtua eri genreissä, Movetron pysyi uskollisena suomidancelle. Se varmastikin on ollut bändin
vahvuus, ainakin miettiessä miten materiaali kelpaa 2010-luvulla ysärifaneille.
Movetron-yhtyeen muodostivat dj-hommiakin tehnyt Jukka Tanttari, Kolmas nainen -yhtyeen alkuperäinen kitaristi Timo Löyvä, sekä karaokekisasta vokalistiksi bongattu kihniöläinen, nyt jo yli 20 vuotta Tampereella vaikuttava Päivi Lepistö. Movetron julkaisi ensimmäisen sinkkunsa jo kesällä 1994. Se kantoi nimeä "Valkoinen valhe" ja sen soidessa ensi kertaa Radiomafiassa
juontajat totesivat Taikapeilin saaneen vastuksen. Kappale oli vielä hyvin kaukana menestyksekkäästä Movetron-soundista, mutta varsin mukava ensijulkaisu. Kansa ei ajatellut kuitenkaan asiaa näin. Muutaman sadan kappaleen myynti, eikä tilanne näyttänyt hyvältä.
Trio oli itseasiassa jo lyömässä pillejä pussiin, mutta päätti, että koetetaan vielä yhdellä sinkulla. Movetron äänitti "Romeo ja Julia"-kappaleen ja Timo kiikutti sen Polydor-levy-yhtiöön Gugi Kokljusckinin kuultavaksi. Gugi ei ihastunut kappaleen räikeään sovitukseen ja näytti siltä, että yhtiö ei pitäisi lupauksiaan sovituista julkaisuista. Timo ilmoitti, että yhtye julkaisee kappaleen muuta kautta. Kuusi tuntia myöhemmin Gugi kuitenkin soittaa perään ja sanoo, että tehdään tästä nyt kuitenkin julkaisu.
Single upposi kansaan kuin veitsi voihin. Sinkku ylsi myyntilistan kakkoseksi ja Rumba Top-50 hittiä -listan ykköseksi. Single pysyi lähes neljä kuukautta myyntilistoilla ja myi niin hurjan määrän, että yhtyeelle tuli kiire nauhoittaa täysipitkä albumi. Kolmikko arveli sen myyvän sinkun imussa ainakin 10,000 kappaletta. Ennen albumia saatiin vielä yksi sinkku pohjustamaan julkaisua. "Ristinolla" nousi vappuna -95 Suomen sinkkulistan ykköseksi kahdeksi viikoksi ja villitsi bailukansaa. Alunperin soitettiin Original Mix -versiota, mutta sittemmin hieman Nirvana-tyylisen kitarariffin sisältävä Grunge Mix valloitti diskot.
Toukokuussa "Romeo ja Julia"-albumi näki päivänvalon. Se nousi heti albumilistan sijalle 7 ja seuraavalla viikolla paalupaikalle, jota piti kaksi viikkoa. Albumi myi syksyyn mennessä platinaa ja siitä julkaistiin muutaman remix-version sekä täysin uuden kappaleen, "Rakkauden tähti", sisältävä painos. Levy sijoittui Top-40 -albumilistalla kaikenkaikkiaan 38 viikkoa ja myi lähes 100,000 kappaletta saavuttaen vielä tuplaplatinaa.
Elokuussa -95 julkaistiin albumin neljäs single. Hieman rock-orientoitunut balladi "Alla koivupuun" ylsi myyntilistan sijalle 10. Se herätti hieman paheksuntaa fanien eri leireissä, sillä se julkaistiin singleksi samaan aikaan kuin Aikakoneen "Alla vaahterapuun". Vaikka kappaleilla oli samantyyliset nimet, poikkesivat ne toisistaan paljon niin tyylillisesti kuin teksteiltään. Aikoneen "Vaahterapuussa" on kevyt teksti kertoen kuumasta kesärakkaudesta, kun taas Movetronin "Koivupuu" kertoo petturista, joka törkeästi katosi. Hittejä molemmat.
Vielä loppuvuodesta sinkuksi saatiin hieman vielä tuntematonta Aquaa muistuttava "Rakkauden tähti". Se oli jälleen takuuvarmaa Movetronia.
Fanien ei tarvinnut pettyä. BPM oli nopea ja Päivit vokaalit ovat kirkkaat ja kertosäe erittäin tarttuva.
Albumin aloittava "Intro" on hieman hämmentävä. Ainakin aikoinaan kasettia kuunnellessa kuulija luuli kasetin leikkaavan kiinni. "Intro" sisältää mongertavia soundeja ja hieman salamavalojen räiskettä muistuttavia ääniä. Sitä seuraa heti yhtyeen hulluin kappale ikinä, nimeltään "Mitä mielessä liikkuu". Se julkaistiin radiopromoksi myöhemmin. 145 BPM lasissa se jättää taakseen vain glitter-vanan ja saisi kilpikonnankin lempimään diskopalloa. Sen uaa-iu-iu-au -vokalisointi kertosäkeessä saa naurunremakat ilmoille ja osoittaa, että Movetron ei ota itseään turhan vakavasti.
Hieman rauhallisemmat dancepop-kappaleet "Eden" ja parisuhdeväkivaltaan viittava "4-rivinen" ovat aivan sinkkujen veroisia makupaloja. Laukkaava "Nousin kyytiin" hakkaa tahtia 132 BPM ja on levyn legendaarisimpia hetkiä.
Tuotakin nopeampaa materiaalia kuullaan kun teknojyrät "7.aalto" sekä "Santa Maria" saadaan eetteriin. Noissa BPM nousee lukemiin 160 ja 161. Biisit jytäävät niin että tukka lähtee.
Aikakonetta ja Movetronia verrattiin yhtenään toisiinsa 90-luvulla, ja ainakin median osalta kilpailuasetelmaa oli. Aikakone oli selvästi radioiden lemmikki. Kun edellämainittu saavutti debyyttilevyltä neljä Top-10 -hittiä radioon,
Movetronin saldo oli nolla. Movetron kuitenkin hakkasi Aikakoneen tanssilattialla selvästi. Tuskinpa tuolla mitään väliä oli, sillä molempien levyt pitivät platinarajoja pilkkanaan ja saivat Suomen tanssikansan hurmioon.
Aikoinaan Movetronille kerrottiin levy-yhtiöstä, että nauttikaa suosiostanne nyt, kolmen vuoden päästä teitä ei muista kukaan. Eipä niin. Yhtyeen keikkasuosio on edelleen huipussaan. Bailukansa tietää, että kun Movetron on paikalla saa tampata ja laulaa mukana. Yhtye julkaisee tasaisin väliajoin uuden singlen, ja sillä on edelleen kuukausittain isot kuuntelijamäärät Spotifyssa.
Vanhoja kappaleita veivataan 100,000x/kk. Uusista (2016) julkaisuista "Nyt on jatkot"-kappaletta on kuunneltu Spotifyssa yli 2 miljoonaa kertaa ja yhtye saavuttikin sillä striimikultaa! Onneksi hyvällä musiikilla ei ole parasta ennen -päiväystä.
Movetron julkaisi juuri sopivasti uuden dramaattisen ja koskettavan "Uni" nimisen singlen musiikkivideon kera joten se on tässä vielä bonuksena.
Legendaarista debyyttilevyä voipi fiilistellä myös alla olevasta Spotify-linkistä.
Movetron : Romeo ja Julia PLATINAPAINOS (1995)
Lähteet:
IFPI
Sisältää hitin - Timo Pennanen
Listablogi
Wikipedia
movetron.fi
Yle Areena - Timo Löyvän haastattelu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti